Kunto kohoamaan

 

Nyt olen tietoisesti kohottanut kuntoani muutaman viikon ajan. Aivan mainio juttu, että sitä on tällä tapaa voinut saada vähän kuntoaan kohenemaan. Nautin niin paljon siitä, että vartalo on nyt paljon paremmassa kunnossa. Se on upea juttu, kun on voinut saada tämän itsestään viimein irti. Minua niin kiusasi jotenkin se, että oli tullut muutama kilo ylimääräistä ja sen lisäksi olin jotenkin löystynyt.

 

No nyt olen myös pelannut jonkun verran hyvä tarjous -pelejä netissä aina niinä iltoinan, kun olen käynyt tekemässä kevyen lenkin töiden jälkeen. Pelien parissa sitä pääsee helposti rentoutumaan ja sitä voi vähän aikaa keskittyä ihan vain pelien maailmaan. 

 

Juhannus on vuoden juhla

 

Juhannus on vuoden juhla ja sitä onkin syytä juhlia oikein hyvässä seurassa. Muuten voi jussi olla aika ikävä, jos sitä pitää juhlia jotenkin vähän nihkeässä seurassa, jossa ei oikein viihdy. Olen nybt itse viime aikoina kiinnittänyt paljon huomiota siihen, että millaisten ihmisten kanssa liikun. Sitä sanotaan, että seura tekee kaltaisekseen ja niinhän se vähän on. Toisilta saa niin paljon vaikutteita. Jos on ympäröinyt itsensä positiivisilla ihmisillä sitä alkaa itsekin ajatella positiivisemmin asioista. Samoin on myös, jos seura on jotenkin negatiivista.

 

No nyt olen jonkun verran saanut olla iihan kunnolla positiivisessa seurassa. Sellaista seurani oli myös juhannuksena. Silloin tuli pelattua paljon pelejä hyvä tarjous -eduilla netissä. Mahtava juttu, että netin kasinot jakavat näin avokätisesti näitä tarjouksia pelaajille. 

 

Bingon paluu

Oletko kokeillut bingon pelaamista? Minä kävin joskus nuoruusvuosinani pariinkiin otteeseen kaveriporukalla bingoamassa. Noiden kertojen jälkeen ainoa bingokokemukseni on ollut Ruotsin-laivalla, kun firmamme järjesti pikkujoulut juurikin laivalla. Tuolloin kävimme koko konkkaronkan voimin sabotoimassa laivan bingoiltaa.

Nyt kuitenkin täytyy myöntää, että olen jälleen sortunut bingon pelaamiseen. Löysin nimittäin nettisivun, joka tarjoaa hyviä etuja bingoa tarjoavaan nettikasinoon. Jos haluat, niin lue lisää täältä. Suoraan sanottuna olin kyllä jo ehtinyt unohtaa, miten hauskaa bingonpeluu olikaan. Jotenkin.. siinä unohtuu kaikki, mitä ympärillä tapahtuu. Varsinkin, jos pelaa kahdella tai kolmella kupongilla, jotka pitävät mukavasti kiireisenä. 

Niinpä palaan tänäänkin töiden jälkeen kotiin ja pistän työpäivän tapahtumat sivuun bingon voimin. Muutama pelikierros riittäisi, mutta viime aikoina pelaaminen on ollut hieman mittavampaa. Voinkin siis odottaa, että bingon parissa menee tunti, jos toinenkin.

Arvaamaton kesä

 

Kesät ovat Suomessa todella arvaamattomia. Silloin voi vain toivoa parasta ja katsoa, että millainen kesä taas osuu kohdalle. Aikai usein kuitenkin tulee niitä ihan mukavan lämpimiä päiviä, joista todella nautin. Se on hauskaa silloin vaan olla ulkosalla ja nauttia auringosta. Parasta tietenkin on, jos voi nauttia ilmasta ystävien kera. Se on todellista nautintoa.

 

Olen myös nyt tässä kesän ensimmäisinä viikkoina pelannut jonkun verran pelejä netissä. Se on ollut hauska tapa vähän saada jotain muuta ajateltavaa, kun voi vain pelata näillä ilmaisilla no deposit bonuksilla. Mikä sen parempaa, kun voi vain kokeilla tuuriaan bonuksilla, ilman että tarvitsee jännittää sitä, että osuuko voitto kohdalle. Olen saanut hyviä vinkkejä näistä bonuksista täältä: http://www.ilmaiset-no-deposit-bonukset.com .

 

Kasvissyöjät elää pidempään

 

Luin uutisen, että tutkimuksen mukaan kasvissyöjät elää pitempään. Mistäköhän tämä johtuuu? Onko syynä se, että kasvissyöjät muutenkin seuraavat diettiään paremmin, vai mistä johtuu, tämä kasvissyöjien korkeampi elinikä? Luultavasti on tietenkin totta, että jo pelkkä kasvisravinto on paljon terveellisempää kuin liharavinnon syöminen. Tätä ei ehkä niin moni lihansyöjä halua tunnustaa. Liahn syöminen on erityisesti koettu maskuliiniseksi, kun taas salaatin syöminen on "naisten juttu". Sukupuolittuneita syömistapoja.

 

Itse olen nyt kesän mittaan syönyt paljon salaattia, vaikka mies olenkin. Se on jotenkin niin mukavasti paljon kevyempää ja voi silti olla täyttävää ruokaa. Olen salaatin syönnin lisäksi kunnostautunut blackjack -pelin pelaamisessa. Se on ollut hauska tapa saada vähän vaihtelua peliin, kun on voinut pelata balckjackia bonusten voimalla: http://www.blackjack-bonukset.com

 

Parahin pajatso

Jos nyt saisin valita itselleni uuden ammatin, olisin varmasti ammattimainen pajatsonpelaaja. Onkohan sellaista ammattia muuten edes olemassakaan? Olen monet kerrat pohtinut sitä, miksi nuo rakkaat pajatsot poistuivat huoltamoiden ja ruokakauppojen pelivalikoimasta? Eivätkö ne olleet riittävän äänekkäitä ja värikkäitä? Omasta mielestäni se oli ehdottomasti kaikkien aikojen paras kolikkopeli. Varsinkin se ruskea, ikiaikainen versio!

Tässä jokin aika sitten törmäsin kaverini suosittelemana linkkiin, jossa mainostettiin Ray:n pelikoneita ilmaiseksi. Pakkohan se linkki oli tsekata ja olinkin varsin positiivisesti yllättynyt  sivun sisällöstä. Mikäli sinäkin haluat kurkata, niin tässäpä linkki: http://www.rayn-pelikoneet-ilmaiseksi.com . Sivustosta koitui ainakin itselleni varsin paljon hupia ja hyötyä.

Teen parhaillani lomasuunnitelmia. Ja loman jälkeen voisinkin alkaa etsiä, missä voisin opiskella oikein päteväksi pajatsopeluriksi! Ei sillä, ettenkö olisi ollut siinä varsin hyvä aikoinani, mutta taidot saattavat olla hieman ruosteessa.

Varastettu design

 

Uskomatonta, että kehtasivat varastaa ja vielä noin suoraan. Marimekon suunnittelija oli vienyt lähes täysin ukrainalaisen taiteilijan kuosin ja yhden toisen suomalaisen taitelijan kuosin. Yllättäviä vetoja. Onkohan ihan johtotasolla oltu tietoisia näistä rötöksistä? Onhan sitä taiteessa aina lainattu puolin ja toisin toisten taiteilijoiden töitä, mutta ei nyt ihan kokonaan viety toisen työstä krediittejä.

 

Itse olen nyt viime päivinä vain tyytynyt pelaamaan ilmaiset hedelmäpelit netissä -pelejä. On tuntunut hyvältä, että on voinut ilmaisilla eduilla päästä kunnolla kiinni voittoihin. Olen nimittäin voittanut jo yli tuhannen euron edestä rahaa kasinolla. Kannattaa kokeilla näitä ilmaisia pelejä, jos haluaa tienata vähän ylimääräistä. Itse saan näillä voitoilla  jo ihan kivasti rahaa lomaani varten. Mainio tapa tienata ekstraa palkan rinnalla. 

 

Enää yksi tentti

 

Enää yksi tentti ja sen jälkeen olen valmis sairaanhoitaja! Voi tätä ilon juhlaa, enää ei tarvitse kituuttaa vähällä rahalla koulun penkillä, kun pääsee ansaitsemaan kunnon palkkaa. Aika hienoa, kun voi tällä tavalla tienata ja päästä eteenpäin elämässään. Eihän se aina niin kamalaa ollut, tai itseasiassa kyllä nautin todella paljon opiskelijaelämästä. Mutta aikansa kutakin. 

 

Tenttiin valmistautuessani tuli myös vähän aikaa tässä tehtyä urheilun vetoja. Yhdeltä sivulta saa nyt hyviä bonuksia peliin ja ajattelin hyödyntää ne: http://www.vedonlyonti-talletusbonukset.com . Kivasti piristää tenttiin valmistautumista tämä, kun voi vain pelaa ja nauttia olostaan hetken aikaa.